Iso ja Pieni eivät ole kaikkein sopuisimpia punakorvia, kuten seuraavista kuvista voidaan havaita. Iso on suu ammollaan oikealla puolella oleva konnuli ja Pienestä näkyy vain takapää. Pahoittelen kuvien huonoa laatua.

Keskellä kuvia näkyy väliseinä joka erottaa konnat toisistaan, joten Pienellä ei ole minkäänlaista vaaraa, mutta melkoinen stressin aiheuttaja tilanne kuitenkin on.

Sitten vielä kuva punakorvan selkäkilvestä irronneesta liuskasta, joiden irtoaminen on aivan normaalia kunhan alta paljastuu uusi terve kilpi. Kappaleiden pitäsi irrota kokonaisina kuten tämä Ison kilvestä irronnut on tehnyt. Jos liuska irtoaa "murusina" on konnalla ainakin ollut kalkin ja/tai vitamiinin puute.

Kuvassa näkyy akvaarion pohjalla käyttämäni kivet. Englanninjokisoran nimellä myytävät kivet ovat halkaisijaltaan vajaan 0,5 cm leveitä ja pyöreäkulmaisia, jotta konnat eivät vahingoitu niellessään kiviä. Kuvaan on sattunut myös marmorikuula joita altaasta löytyy muutama. Nämä ovat niin isoja (halkaisija n. 2 cm), etteivät konnat syö niitä.

    Nämä kuvat ovat heinäkuulta 2004, kun Iso ryhtyi kaivamaan "kuoppaa" munilleen. Mikään munintalaatikkoviritelmä ei ole kelvannut, minkä takia Iso edellisenä kesänä muninta-aikaan kaivoi keskelle korkin palaa reijän, mistä sitten muni munansa akvaarioon.   
         
    Kaivaminen tapahtuu takaraajoilla ja niitä vuorotellaan. Korkki ei ole paras mahdollinen materiaali konnan kaivettavaksi. Urakan jälkeen Ison jalat ovat aina vereslihalla.  
         
    Pian kuvien ottamisen jälkeen, kun olin itse lähtenyt töihin, Iso muni kaivamastaan reijästä viisi munaa suoraan äitini pitelemään siivilään. Tällä kertaa vältyttiin akvaarion siivoukselta ja minä en edelleenkään ole päässyt näkemään munimista. Tänä kesänä ei tullut kun yhdet munat. Pahoittelen kuvien huonoa laatua.  
         
   
         
   

Pieni muni ensimmäiset munansa 21.07.2007. Huonosti kasvavan nurmikon ansiosta pihalta löytyi hyvä paikka kaivaa kuoppa, johon Pieni teki kolme ehjää munaa.

 
         
  Punakorvasivulle